Näytetään tekstit, joissa on tunniste projekti2008. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste projekti2008. Näytä kaikki tekstit

perjantai 11. heinäkuuta 2008

Hoitovapaalla

Joo, turha onnitella... Olen siis puutarhan hoitovapaalla mökiltä. Puutarhaentusiasti ei voi olla pois kauhean pitkään ja säät oli taas ihan mitä sattuu.

Paitsi siis kotosalla, kaksi mitä hienointa kesäpäivää ja olenkin pyörinyt pihalla hoitotoimissa molempina päivinä. (No, lauantaiaamuna heräsin valtaavaan sateeseen, mikä tietysti hyvä puutarhalle).

Uuttauutta eli projektipenkki sai vahtijan:




Sitten päivitin Maijalle kukkia keinuun (mä oon ihan hurahtanut kaikkiin puutarhatonttuihin), saa nähdä kestääkö nuo maksaruohot tuossa, mutta ainakin yritän.




Tällä viikolla uusia kukkijoita ovat ritarinkannukset, ja allaolevat valkoiset siinä vieressä, en tiedä lajia, osaako joku tunnistaa?







Kaikilla naapureilla kukkii hienosti pionit, mutta minun yksilöt vasta miettivät, että kannattaako täällä asustaa. Kauniita pioneita oli kuitenkin Mäntässä, G.A Serlachiuksen taidemuseon vanhalla pihalla, kymmeniä metrejä kauniita kukassa olevia penkkejä erilaisia pioneja, sammalleimua ja kukassa olevaa mirrinminttua. Suosittelen kesäkohteeksi (siis myös taiteen vuoksi).



Tässä pari kukkakuvaa, vaikka esimerkeiksi mun pioneille.








Ja puutarhan hoidon haastepoulelle kirjaan:
- muutama etana havaittu mehevissä salaateissani, laitoin sinisiä rakeita, jotta riittäisi itsellekin
- naapurustossa on myyriä, tai siis kuulemma kontiaisia (ei ehkä niin paha), pitä paneutua aiheeseen loman jälkeen
Että siis haasteita riittää!

sunnuntai 22. kesäkuuta 2008

Juhannusjuhlaa (vettä sataa, satoi, tulee satamaan) ja viikkoinventaario



Viime torstaina olin kuin lyöty lyttyyn. Mies sai jonkun pömpän ja päätti, että se loppumultakasa pistetään nyt sileäksi ja samalla levitettiin ne 2 kuutiota kariketta. No, ne tuli siis tehdyiksi, mutta millä testosteroniraivolla! Niinpä mulla oli sitten joka lihas kipeä seuraavana aamuna ja mietin, että eikö tämän puutarhuroinnin pitäisi olla VAPAA-AJAN harraste....





Mutta siis projektipenkkikin sai hyvän kerroksen kariketta! Samoin pensaiden juuret ja pensasaita.











Yhden osan siitä loppumullasta kippailin takapihalle. Kuvassa on evakkopenkki ja yrttitarha taka-alalla. Evakkopenkki saa nimensä siitä, kun siihen näyttää tulevan kasveja joko karkuun mökiltä (jos jäävät muiden jalkoihin) tai sitten esim. hortensian juuren nakkasi naapurin mun puolelle, kun hänellä ei ollut sopiva multaa ja pensas kitui. Tuossa se nyt töröttää etualalla seuranaan mökiltä evakuoitu syyshortensia. Tänään istutin jotain päivänliljaa useampana nippuna, kun se jäi mökin kukkapenkissä voimakkaampien jalkoihin.










Tässä on sitten se yrttitarhapuoli. Vuonankaali ja salaatti on itäneet ja päässeet alkuun, samoin lehtimangoldi.


Sitten voin vain todeta, että onneksi en saa elantoani pihalta, sillä vain 3 hernettä on itänyt ja pukannut jo 10 sentin mittaisen alun maanpinnalle. Ehkä herneet menneet parempiin suihin? Tosin pussin kyljessä lukee, että 3-4 kasvia/m,,joten siinä on sitten harventamatta se määrä, haha.


Kylvin uudet rivit salaatteja ja sitten ekan kerran japanilaista salaattivihannesta. Babysalaattia ei näy eilä kuulu.




Lopuksi todistekuva, että kirsikassa on raakileita (siis enemmän kuin aiempi kolme kpl, joka on ollut aiempi ennätys).











maanantai 26. toukokuuta 2008

Istutus, kuten se on nyt /viikko 4, toukokuu


Tässä lupaamani kuva Projekti2008:sta eli perennapenkistä.



On vielä aika lailla löyhäistä ja ei näytä juuri muulta kuin vasta istuteltulta (ja kastellulta). jos joku luulee, että tämä olisi tässä nyt valmis, niin ehei:

- katteet pitää laittaa

- puu sai jo jonkun kiven ympärille, suodatinkangasta pala siihen alle, jospa rikat pysyisivät poissa, reunoilla isompia kiviä ja sitten oli pussin pohjaa "koristekiveö" eli pientä tasakokoista raetta

- niin, ja keksin, että tässä on kohde kokeilla betoniaskarteluja, mutta siitä sitten myöhemmin. Pitää siis askarrella ekaksi!

Voi tulisipa pian tarpeeksi lämmintä, pääsisi ruukkukasvien kimppuun, nyt orvokitkin käpristelevät hallaöitä.

Ja sain jo uuden ideankin, kun sitä multaakin jäi "yli".

Mutta nyt unten maille ideoimaan lisää!

perjantai 23. toukokuuta 2008

Perennat istutettu

Eli projektissa edetty vaiheeseen, jossa ekat versiot kasveja on nyt istutettu. (Mikä optimisti, oletan siis, että näitä joutuu vielä istuttamaan uusiksi?).


Tässä on istutuskartta, ruksit kuvaa lukumäärä, alahan oli noin 4.5 m x 3 m:




Päivitetty kasviluettelo on:


Tiedot ovat järjestyksessä: (Paikka kuvassa-Nimi-Korkeus-Väri-Kukinta-aika) ja järjestettynä kukinta-ajan mukaan:


- 9 Kesäpikkusydän 20 valkoinen 5-8

- 11 Siperianunikko Papaver crocium 30 eri värejä 5-9

- 7 Ruusu "Blue parfum" 60-70 sininen 6-10

- 3 Kääpiökurjenmiekka 30 sininen 6

- 5 Kultapäivänlilja 70 kullankeltainen 6-7

- 1 Jalopioni "Jadwiga" 80 tummanpun 6-7

- 6 Mooseksen palavapensas 80-100 vaaleanpun 6-7

- 2 Tarhapioni "Alba Plena" 60 valkoinen 6-7

- 14 Lehtosinilatva 50 sininen 6-8

- 10 Myskimalva 50 vaaleanpun 7-8

- 13 Elokuunasteri 40-60 sininen/liila 7-9

- 8 Jaloangervo "Erica" 80 vaaleanpun 7-9 punalehtinen

- 4 Prinsessakakkara 30 valkoinen 7-9 leikko

- 12 Ruusu "La Paloma" valkoinen


Valinnoissa pyrin siihen, että olisi eri väristä eri aikoina. Katsotaan miten onnistui ajatus.
Nyt sitten hoitelemaan näitä, ihanaa!

torstai 22. toukokuuta 2008

Perennat unplugged


Tänään oli huippupäivä! Kaksi tuntia hujahti perennaostoksilla. Onneksi olin tehnyt suunnitelman, niin oli edes joku ajatus mitä ostaa. Muuten olisi mennyt ihan hukkaan ja olisin tullut ilman ostoksia (joojoo, ei onnistu minulta puutarhaliikkeestä).


Siitä huolimatta tuskin mikään pysyi alunperin valittuna. No, ehkä sentään ruusut, pionit, irikset, mutta melkeimpä kaikki muu vaihtui, kun noita pääsin hypistelemään. Käytännössä näkee esim. lehtien muodot ja yritin ottaa hiukan erilaisia, että olisi kaikenlaista kivaa katsottavaa.


Kotiin tultua vietin lähes kolme tuntia istuttaen ostojani. Kuvassa onkin kukkakassit, 7 kpl täynnänsä taimia.


Tantopruusut olivat aika kätsyjä, koska ne saattoi laittaa sellaisinaan. Pahvipakettiversio piti kuitenkin liottaa tunnin verran ensin. Pahvi siitä sitten hajoaa maassa. Olin tosi tyytyväinen kun multasyvyys tuntui hyvältä ruusuillekin ja niiden jalostuskohta meni hyvin sen vaaditun 10 -15 cm maan sisään. Lisäksi tamppaus oli sen verran onnistunut, että pystyin hyvin seisomaan keskelläkin penkkiä ilman, että saappaan varsi haukkaisi multaa sisään.


Päivitän kukat ja istutuksen kuten se sittemmin muotoutui. Mutta ekaksi pitää vielä ostaa muutamaa lajia kutakin 1 kpl ja sitten joku jokeri eli jotain n 60 cm, ehkä lilaa, kukinta-aika 7-9. Eli ostosmääräkin oli kohdilleen arvioitu. Alkuarvaus oli 4 kpl per taimi.


Uskollinen apuri väsähti ja tylsistyi pitkän rupeaman puitteissa, kun piti seurata perässä joka toimea. Tosin sen mielestä meni ainakin kolme varttia yli normaalin iltapisuttelun, joten hiukan piti rutista ja kitistä.



keskiviikko 21. toukokuuta 2008

Ensimmäinen asukki paikallaan

Nyt on kukkapenkki pääosin mullattu eli ainakin eka versio saatu laitettua. Ja ekaksi keskushahmoksi istutin Walkerin hernepensaan.

Walkerin hernepensas:

- vyöh I- V?, aur-pvar, riippuvaoksainen, lehdet kapealiuskaiset, varrellinen riippapuu

Virallisen selostuksen lisäksi puutarhuri lisäisi, että minusta lehdet näyttävät ihan tilliltä eli tosi hentoiset ja tuuli leyhyttää niitä kivasti. pitää vielä tukea molemmin puolin, että pääsee hyvin juurtumaan. Lisäksi sen pitäisi olla kestävä ja pysyä kohtuullisesti kuosissaan eli ihan paikallaan tällaisen perennapenkin osana.

Erityismaininta Miehelle, vaikka mullan levityksen piti olla "mun juttu", niin hän autteli ruohonleikkuun ja trimmerikierroksen jälkeen tämän penkin multien tamppaamisessa ja haraamisessa.

Luulen, että saa vielä hiukan painua ja sitten istutan ruusut.

Niin ostin tänään valkoisia ruusuja aiempien lisäksi, joo, ja taaskaan en muista tyyppiä. Noloa, mutta kirjaan sen kunhan saan ne maahan.

perjantai 16. toukokuuta 2008

Multaa 7 kuutiota ja uskollinen apuri




Multa tuli - sanoi puutarhuri.
Vanha vitsi, mutta totta tänään! 7 kuutiota oli kipattu just siihen paikkaan, kun oli huolella merkitty takapihalle strategisesti sijoitettuna kohteen viereen noin 5 metrin päähän.
Alkuviikosta mittailin alueen ja naputin nettin multatilauksen. Kekkilän sivuilla olikin hyvä laskuri. Ei ole mikään kumma juttu laskea perinteisellä laskuopilla, että multakorkeus X penkin leveys X pituus tuloksena mullan määrä, mutta laskuri tiesikin kertoa tämän vielä tiivistyskertoimella. Ne väittivät, että 24 % tiivistyy multa, joten se on huomioitava tuossa määrässä. Se selittääkin, miksi edellisessä projektissa penkki tuntui vievän huisisti yli arvioidun tarpeen ja jäi kuitenkin ehkä hiukan notkolle, vaikka kuinka lisäsin. Onhan tuo aikamoinen virhemarginaali, jos jää huomioimatta.
Laskuri löytyy:
Kyseinen multaputiikki on mun lemppari myös mainonnassa. Ne on oikeasti keksineet kivoja tarinoita, joilla ei ole mitään tekemistä aina puutarhan kanssa, mutta toisaalta kuitenkin on. Tämän kauden teema tuntuisi olevan terapia eli tyyliin osta 30 l terapiapaketti.
Noh, nyt olen saanut kärrättyä abaut puolet, ehkä hiukan alle ja kyllä on saatu terapiaa! Ellit särkee, takareidet ovat ihan jumissa ja pehvaa ei tunnista omakseen. Siskokin ihmetteli, kun en päässyt kovin nopeasti puhelimeen. Oli sen verran urheilua kävellä toiseen huoneeseen, kun lihakset ovat täysterapian uhrit. Koirakin ihmetteli iltalenkillä, kun känkkäsin kuin ankka sen perässä mahd pienen lenkin.
Mutta onneksi hoksasin jo käydä ostamassa insentiiviruusut. Logiikka oli, että nuo kauneimmat ja erikoisimmat ryhmäruusut menevät heti alkukaudesta, niin halusin varmista, että suunnitelmani ei mene heti alkuunsa myttyyn. Näin ollen 4 kpl blue parfumeja odottelee talon sokkelin vieressä pääsyä uuteen kotiin. Ne toimivat tässä myös siis kannustimena, että saan loputkin mullat kärrättyä.
Blue parfumen pitäisi olla sinertävä ja voimakastuoksuinen, kukinta 7-9 ja korkeus 0,6-0,7 m, joten katsotaan mitä tulee.
Sitten olisi edessä se joka tytön lempivaihe, le Shopping! Voila! Ehkä jo ensi viikolla....

maanantai 12. toukokuuta 2008

Projektisuunnitelmia

Yksi tärkeä tehtävä uuden penkin perustamisessa on tietysti suunnittelu. Se on myös melkein haaveilun lisäksi hauskin osuus.

Kokemuksesta oppimeena, tällä kertaa ajattelin paneutua aiheeseen tavallista perusteellisemmin. Ei ole nimittäin eka kerta, kun vaivalla tehty kukkapenkki kukkii kyllä hienosti, mutta joko kaikki ovat lähes samaa sävyä tai sitten ne onnettomat kukkivat tismalleen samaan aikaan. Joten kukkaloistosta pitemmälle aikajänteelle ei ole tietoakaan.

Niin, tietysti olen myös tehnyt ne perusvirheetkin eli istuttanut niin täyteen heti eka kerralla, että piti hetimiten seuraavan vuonna hajoittaa penkki kahteen lohkoon...

Jnejne, joten:

Aloitin hommat selailemalla muutamia puutarhakirjoja, joista tietysti luin kaikki mahdolliset ohjeet. Mutta parhaimman startin sain itse asiassa Talman puutarhan webbisivuilta, jota suosittelen kelle tahansa perennapenkin suunnitteluun. Sieltä nimittäin löytyi valmiiksi taulukoituna noin 150 perennaa, kasvuolosuhteet, korkeudet, värit jne. Kun sen sitten kopioin (copy-paste), niin HTML -muodossa se sujahti exceliin siten, että sain sortattua ja pyöriteltyä taulukkoa miten halusin. Eli




http://www.talmanlehtopuutarha.fi/kasvit2004.htm

Sitten mittasin alueen ja piirsin ekan sketsin aiheesta, tässä jo pidemmälle viety malli:







Sitten tein järkevyystarkastelun eli piirsin saman värikynillä yrittäen simuloida valittuja kasvivärejä:







Tästä kuvasta opin, että pitää vielä miettiä muutama "roosaksi" tituleerattu kasvivalinta hiukan räväkämmäksi punaiseksi, muuten tulee liikaa roosaa.


Näistä pappereista saankin jo sitten jossain vaiheessa tehtyä oikean ostoslistan, ehkä en sitten ihan sekoa kukkakaupassa ja joko osta kaikkea tai osta liikaa :-) Tämä on kivaa!!!!!!!


Mutta ekaksi konkretiaa eli siis mullan tilaukseen...............

perjantai 9. toukokuuta 2008

P05 Tämän kesän projekti

Tässä tämän kevään projekti.

Aloin vihjailla noin vuosi sitten, että olisi niin hienoa, kun saisin tuohon yläpihalle noiden kivien väliin jonkun istutusalueen. koska tein viime vuonna etupihalle nurmikolle yhden reiän, tiesin, että tämä on projekti, joka vaatii mieslihaksia. Täytyy nyt oikein kehua, sillä Mies kaivoi tälä viikolla nurmet ja kivet pois tältä alueelta. Tosin siinä oli aika lailla kiroilua ymsyms, tuntui tosi pahalta. Mutta ehkä se aggressio tarvittiin, sillä palsta 3 m x 4. 5 m (mittasin tänään) on tässä vaiheessa.

Nyt pitäisi tilata mullat. Lupasin kärrätä ne itse tähän.

Olen jo aloitellut suunnittelun. Ainakin ruusua....Paikka on tosi aurinkoinen ja koko päivän silleen framilla.