tiistai 31. maaliskuuta 2009

Saksan kielen oppitunti - nettikaupassa


Maaliskuun viimeinen päivä ja edelleenkään ei ole mitään asiaa pihalle, paitsi lompsimaan harvoissa vesilätäköissä. Tälle päivälle on luvassa aurinkoista ja ainakin nyt aamulla oli jo plussan puolella, joten eikähän se kevätkin jossain vaiheessa saavu tällekin tontille?

Pahinta puutarhatuskaani lievittääkseni surfailin netissä koko rahan edestä, erityisesti ajattelin kokeilla jotain aiheeseen liittyvää nettikauppaa. Koskapa olen tällainen kohta pahasti keski-ikäistyvä puutarhuri, sallittaneen minulle hurahtaminen kaikenlaisiin puutarhatonttuihin (tosin niitä minulla ei ole yhtään -vielä) eli koulusaksalla muistelin mitä voisi guuglata.

Eka versio "garten kaufen online" tuotti jotain, muutaman minuutin päästä hoksasin jo etsiä "steinfiguren" ja sitten haku hienoni jo "garten dekoration" ja "engel" -osastolle. Löysin muutaman kivan kaupan ja rohkaistuin sitten kokeilemaan kauppaa nimeltä Nordlädchen (http://www.nordlaedchen.de/). Tässä vaiheessa saksantaitoni oli niin vertynyt, että ostaminen saksankielisestä kaupasta sujui kuin rasvattu.

Parin päivän sisällä Uwe B sitten lähetti sähköpostia, josta ymmärsin, että paketti on lähetetty ja viikon sisään tulikin postista hakulappu eli homma sujui oikein hyvin. Mun pikkupatsaat ovat niitä pienimpiä mitä oli, jotain 3 kg kappale, fyysiseltä koolta 25 cm. Postikuluineen nämä olivat alle 100 egee. Eli mielestäni ihan Bauhaus-hinnoissa (siis jos ostaa niitä pieniä betonihahmoja sieltäkin). Tarjontaa olisi ollut monenlaista, mutta en uskaltanut investoida isoja, jos vaikka ei sitten tulisi tms. Mutta nyt on siis koeponnistettu tämä ja patsaat ovat kyllä hyvän tuntuisia, painavia ja erittäin yksityiskohtaisesti tehtyjä. Pikkukeijulla on ihan silmäluomet ja iriskin, eli tosi ilmeikäs pikkuveijari esimerkiksi isompaan kukkaruukkuun. Makaava enkeli tulee etupihan istutuspenkkiin (siis kunhan se hanki sulaa) rikkimenneen enkelin sijalle.

Laitan linkin tuohon sivupaneeliin, jos joku tahtoo kurkkia tarjontaa. Suosittelen!

maanantai 23. maaliskuuta 2009

Blogilistan päivitys

Olipa talvi korjannut satoa, eli monella oli tullut muutoksia blogeiluunsa tai puutarhoihinsa. Blogilistani lyhentyi huomattavasti. Pitänee ruveta katsomaan uusia tuttavuuksia tälle kaudelle.

Onneksi ihanat Jaskat ja Topit ja Villipihat vielä ovat hyvin hengissä.

Olisi makeata kun omaakin pihaakin rakentelisi joku käsistään kätevä. Oma mies osaa, mutta kun ei nuo kukat kiinnosta. Tai sitten tarvisin paremmat suostuttelutaidot?

sunnuntai 22. maaliskuuta 2009

Mahdoton rakkaus

Tässä taidetta ilman rajoja, eli viikonloppu on mennyt kuumataontakurssilla, jossa ainoa näkyvä tulokseni on tämä pihataideteos "Mahdoton rakkaus", eli koiranputken ja lumpeen sekoitus. Siis kyseessä pn jonkinlainen kukkapurkkijalusta. Mies ei oikein ymmärtänyt, joten siis selkeästi taidetta (eiko taiteilijat aina ole väärinymmärrettyjä?).

Kunhan aika koittaa, niin laitan paremmat kuvat aiheesta, nyt vasta viitteellisesti yhdessä puutarhurin parhaan ystävän kanssa.

2009 kauden avaus!

Lunta on vielä puoli metriä pihalla, mutta puutarhalehdet ovat jo ahkerasti kuluneet käsissä. Talven tiimoilta on jäänyt askartelubuumi päälle, mutta nyt alkaa tulla selkeästi tavaraa, joka viittaa puutarhan suuntaan.

Jos puutarha sattuisi olemaan talven jälkeen hukassa, niin askartelemani kyltti opastanee vielä talviunilla olleen puutarhurin pihatöihin (kunhan siis lumet sulavat).